sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kun kaikki suunnitelmat menevät uusiksi

Joo, otsikko kertoo jo paljon. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään negatiivinen muutos, ainakaan enää ajatukseen totuttuani.


Saimme Sipoon kirkon nimittäin vasta iltapäivälle kello viideksi.
Soitin kirkkoherranvirastoon heti kello 9:00, jolloin ulkopaikkakuntalaiset saivat soittaa ensikesän varauksistaan. Jouduin jonossa viidenneksi. Odottelin reilu puolisen tuntia linjan toisessa päässä, kunnes vuoroni koitti. Jännitin, onko suositulla 1717-päivällemme enää yhtään vapaata vihkiaikaa jäljellä, koska Sipoolaiset olivat siis saaneet varailla aikoja jo kuukauden ajan. Onnekseni löytyi yksi ainoa vapaa aika, kello 17 ja sen otin. Nyt meillä siis tulossa häät 1.7.17 klo 17. Liekö kohtalolla ollut sormensa pelissä?


Sipoon uusi kirkko on STUNNING. Ei sanat riitä kuuvaamaan tämän kirkon komeutta. Olen enemmän kuin onnellinen saadessani sanoa Tahdon juuri tässä kirkossa. Kirkkossa on istumapaikat yli tuhannelle hengelle ja se on niin suuri, ettei mahtu kokonaan valokuvaan, kuvassa vain murto-osa kirkosta.


Olin aina haaveillut aamupäivällä alkavista häistä, vaan toisin kävi. Meillähän on myös varattuna Helsingin keskustasta Vanha kirkko kello 12, mutta aion perua sen varauksen. Siitä vinkiksi Helsingin morsioille jotka ko. kirkosta haaveilleet - mutta jääneet ilman aikaa! Meillä on Sipoon Byagården juhlatilana, joten vihkiminen ensin Helsingissä tuottaisi ongelmia etenkin autopaikkojen saamiseen keskustasta, koska olen varma vieraidemme kulkevan jokatapauksessa autolla. Vihkiminen Helsingissä saa siis jäädä. Varaamani Sipoon uusi kirkko on vain kolmen minuutin ajomatkan päässä juhlapaikastamme, eli täydellisellä etäisyydellä: Pääsemme koko poppoo kirkolta ripeästi aloittamaan itse hääjuhla.
Olen tajunnut, että vaikka häät ovat miestäni ja minua varten - niin eivät ne ole kuitenkaan. Häät on suurilta osin vieraita varten ja kaikkien ikimuistoisen päivän aikaansaamiseksi iltajuhla on aivan mahtava ratkaisu. Sain facebookin hääryhmissä asiaa "ääneen" pohdittuani litanjan loistavia syitä iltajuhlan kannattavuuteen;

-Kukaan ei pitkästy päivän aikana.
-Ehdimme ottaa hääkuvat rauhassa ennen kirkkoa, jolloin pääsemme itsekin siirtymään juhlapaikalle suoraan kirkolta.
-Kaikki ehtivät laittautua rauhassa.
-Saa nukkua pitkään hääaamuna ja täten (toivottavasti) välttää silmäpussit, haha.
-Ehtii laittautua kaikessa rauhassa.
-Pieni budjettimme kiittää, kun vieraille ei tarvitsekaan tarjota alkupaloja eikä niin suurta ruokaa kuin olisimme tarjonneet aiemmalla aikataululla.
-Vieraat eivät lähde juhlista aikaisin, vaan juhlat jatkuvat myöhempään.
-Aikuiset ehtivät hyvin viedä lapsensa hoitoon, mikäli eivät aio ottaa heitä mukaan juhliin.
-Suunnittelemani kynttilöiden ja tähtisädetikkujen poltto on näyttävämpää illan pimetessä.

Syitä on vaikka kuinka paljon. Mieheni on todella innoissaan iltajuhlasta ja alan kyllä minäkin olla. Olin tosin laatinut jo hääohjelmat ja menut, jotka pitää tehdä uusiksi. Ohjelma tietysti kapenee jonkinverran eikä kaikelle riitä aika, mutta olen jokapäivä varmempi, että näin oli tarkoitettu. Olemme rahaongelmien takia olleet erittäin huolissamme häistä, pitääkö ottaa laina vai pystymmekö säästämään. Iltajuhlan ansiosta budjetti pienenee. Olen enemmän kuin onnellinen.

Onko muille tulossa myöhempää vihkimistä? Olisi tosi kiva vaihtaa ajtuksia iltajuhlista. Lisäksi, jos jollain on ehdottaa kauniita kuvauspaikkoja Sipoossa, niin otan ehdotuksia mielelläni vastaan!

With love;
One happy wifey-to-be

4 kommenttia:

  1. Ihan mahtava numerosarja, 171717. Eiköhän vaan ollut kohtalo pelissä! :) Meillä ei ollut iltavihkimistä, mutta mainitsemasi pointit kuulostavat todella hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :D Oon nyt tosi innoissani tästä, vaikka ensin olinkin allapäin.

      Poista
  2. On kyllä hyvä tuo 171717. :D Ei voi unohtua keltään!

    Meillä on vihkiminen klo 14 ja sekin tuntuu olevan jopa aikainen aika! Ei millään ehdi ottaa kuvia ennen vihkimistä. Tosiaan omat puolensa, kun vihkiminen on iltapäivästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep näin on, kiitos viestistä! :) Klo 14 on myös ihana aika, eikös se ole se suosituin vihkiaika :)

      Poista