torstai 29. joulukuuta 2016

Haaveissa vainko oot mun

Unelmieni häämatka. Millainen se olisi rahan ollessa rajaton?
En ole viimeaikoina muuta miettinytkään kuin tulevaa häämatkaa.


Kaukana kotoa, palmupuiden ja turkoosinsinisen meriveden ympäröimänä keskellä elämärikasta luontoa. Paikka, jossa olisi paitsi paljon nähtävää, myös läjäpäin koettavaa ja ihmeteltävää.

Kaikkea tätä ja vielä enemmän tarjoavat valtamerten luxusristeilyt.


Kerrottakoon tähän väliin muisto vuodelta 2012,
kun olimme juuri muuttaneet Tomin kanssa ensimmäiseen yhteiseen vuokra-asuntoomme. Pidimme paljon leffailtoja ja tottakai leffaherkut kuuluivat asiaan. Noh, kerran kotona huomasin ostaneemme karkkipussin, jossa ilmoitettiin yhdestä pussista löytyvän Mauritiuksen matka! Matkaa ei pussissamme tietenkään ollut, mutta käänsimme heti googlen ympäri Mauritiuksen uskomattomista maisemista ja haaveet karkasivat vuosien päästä siintävään häämatkaan, jonka tulisi ihastuksemme myötä olla ehdottomasti Mauritius. Karkkipusseja tuli ovista ja ikkunoista, kun elätimme pilke silmäkulmassa pientä toivon jyvää matkan löytymisestä. Eihän sitä koskaan löytynyt, mutta haave Mauritiuksesta jäi vahvasti elämään.


Tomin silmiin eksyi taannoin risteily, josta osaa ihminen vain haaveilla. Kaikki alkaa kuudentoista tunnin lentomatkasta Mauritiukselle (ja minä kun niin jännitän lentokoneessa istumista, ko. tuntimäärä kuulostaa hurjalta). Mauritiuksella vietetään ensin kolme yötä hotellissa, josta sitten siirrytään loistoristeilyalukseen. Merellä vietetään yhteensä kaksi viikkoa, joiden aikana käydään Seychelleillä sekä Madagascarissa, virkistäviä aktiviteetteja unohtamatta. 

Voisiko olla mitään täydellisempää?


Mitä risteily sitten maksaa? Noh, ihan liikaa ainakin meille. Laskin, että noin kuusi-kahdeksan tonttua tarvitsisi olla matkassa. 



Hintaan sisältyy All Inclusive, mutta paatissa on lisäksi hienoja ravintoloita, joista pitää pulittaa vielä erikseen. Hienoimpiin paikkoihin on pukukoodit, jotka määräävät miehen pukeutuvan smokkiin ja naisen iltapukuun. Tulisi varmasti ihan Titanic -fiilis, kun täytyisi hienossa leningissä astella luxusristeilijällä.

Lisäkuluja laivalla kertyy helposti; Päivittäinen juomaraha henkilökunnalle on pakollinen, sekä esim. wifi-internetyhteys maksaa 20€/tunti. Siinä kun unohtaisi netin päälle niin olisikin sitten nätti lasku odottamassa..
Halpaa hupiahan tämä ei siis missään nimessä ole, mutta aina voi unelmoida ja tämä on minun unelmani.

Henkeäsalpaava Mauritius

Kuva täältä
Kuva täältä

Unelmien Seychellit

Kuva täältä

Kuva täältä

Uskomaton Madagascar

Kuva täältä

Kuva täältä
Fiilistelykuva Instagramista, jostain päin maailmaa. Tähän kuvaan kiteytyy paljon mitä unelmien häämatka voisi pitää sisällään <3

Millainen olisi sinun häämatkasi, jos rahaa olisi rajattomasti?

With love;
Wifey-to-be/ Maiju

maanantai 5. joulukuuta 2016

Something Old, Something New, Something Borrowed, Something Blue

Taikausko ja uskomukset ylipäätäänkin jakavat suuresti mielipiteitä. Toisille taikausko on erittäin tärkeässä roolissa häissä, kun taas toiset eivät piittaa niistä pätkääkään. Meitä on moneen junaan.
Lorun kohdat ovat muokkautuneet ja nykyaikaistuneet vuosien saatossa eivätkä ne ole enää niin justiinsa alkuperäisiin tarkoituksiinsa nähden. Esimerkiksi ennen vanhaan kaikki lorun osat pitivät löytyä nimenomaan morsiamen mekosta. Nykyäänhän näin ei enää ole.

Tässä postauksessa esittelen mun "Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua & jotain sinistä."

"Jotain lainattua"
Saan kaasoltani lainaksi alla olevan kuvan kaulakorun. Hän piti sitä omissa häissään pari kesää sitten. Koru täyttää kaikki unelmani hääkaulakorusta; se on runsas ja se on säihkyvä, mutta silti siro linjaltaan. Sopii oikein hyvin mekkoni sweet heart -malliseen kaula-aukkoon.

"Jotain uutta"
Mm. Korvakorut ja puku.
Kuvan korvakorut ostin matchaamaan lainatun kaulakorun ovaalin muotoiseen kiveen keskellä. Mun mielestä perfect match!

"Jotain sinistä"
Jotain sinistä teetti mulle aluksi päänvaivaa. Sinisestä en pidä itseni päällä alkuunkaan. En edes varpaankynsissä, saatika sukkanauhassa. Kimpussa ja kengissä tulee olemaan vaaleanpunaista, joten sinistä ei vaan mahdu mun hääpäivän lookiin.
Noin vuosi sitten Mary Kayn kutsuilla kaasoni kanssa käytyämme sain Ahaa -elämyksen! This is it. Mary Kaylta löytyi pieni soma sininen pullo hyväntuoksuista parfyymia, jonka nimikin on hääteemaan sopiva Thinking of You. Tämän hommaan ensivuoden puolella. Hintaa tällä on vajaa neljäkymppiä.
Kuva täältä


"Jotain vanhaa"
En todellakaan tiedä onko tämä tarpeeksi vanhaa, mutta hommasin pari vuotta sitten tämän säihkyvän clutchin ystäväni häihin ja ajattelin sen ottaa myös omiin häihini käyttöön. Mullehan häälaukku ei sinänsä merkitse mitään. En suuremmin halua sitä mihinkään kuvaan mukaan, enkä halua joutua huolehtimaan siitä enkä kantamaan sitä mukanani. Mulla on kuitenkin kimppu jota kannan ja se riittää.
Aion laittaa laukkuun huulipunani, tärkeimmät lääkkeeni ja puhelimeni ja se saa lojua morsiusparin pöydällä koko illan ajan.
Saattaa olla että keksin vielä jonkun muun "vanhan" häihini, mutta tällä hetkellä pää lyö tältä osin tyhjää.

Mitkä on teidän "Something Old, Something New, Something Borrowed & Something Blue?" Mielenkiinnolla jään odottelemaan teidän kommentteja!


With love;
Wifey-to-be